tiistai 31. joulukuuta 2013

I can make the stars dance if you want me to















I can make the stars dance
Light up the moon,
I can make the stars dance
If you want me to
The sky is everywhere,
So meet me under there
I can make the stars dance for you

perjantai 13. joulukuuta 2013

Mikä joululoma?

Heips taas, pitkästä aikaa olen täällä raapustelemassa jotain. Ihan tajutonta, miten nopeasti syksy on menny. Enää viikko koulua ja on joulu ja ennen kaikkea loma. Olen todellakin loman tarpeessa. Juuri nyt en kuitenkaan pysty iloitsemaan lomasta ja joulusta, sillä ensimmäisenä asiana mielessäni  on viimeinen koeviikko, josta pitäisi vielä selvitä kunnialla. Englannin koe oli onneksi jo perjantaina. Maanantaina on se hirvein, eli matikka. Onneksi se on sitten heti alta pois. Sitten olisi vielä keskiviikkona yh ja torstaina äikkä. Yh ei vaan jaksa kiinnostaa, mutta olen jo yrittänyt lukea siihen. Viikonloppu menee siis matikkaa laskiessa.

Perjantaina totesin taas, mistä tunnistaa parhaan ystävän. Aamulla iski järkyttävä ahdistus ilman mitään varsinaista syytä. Sain pidätellä itkua ruokailuun asti, kunnes päätin etten jaksa enää, vaan soitin Sannille. Sanni kuunteli, kun raivosin olostani ja sai minut nauramaan. Loppupäivää kohti olo parani, vaikka ahdistus pysyi mukana koko päivän. Olen niin kiitollinen, että minulla on sellainen ystävä kuin Sanni!

Hauskaa viimeistä kouluviikkoa ja tsemppiä muille koeviikkoon valmistautuville!

~Sini