Vuosi tuntuu menneen äkkiä. Toisaalta taas viime tammikuusta on ikuisuus. Ensimmäisenä tulee mieleen, että 2015 oli paskin vuoteni tähän mennessä. Ei edes ole mitään yhtä erityistä syytä, miksi. On vain pieniä asioita, jotka kasaantuivat isommiksi.
Vuoteen kuului surua menneestä ja kykenemättömyydestä vaikuttaa siihen enää. Vuoteen kuului turhautumista, omien voimien loppumista ja epätoivoa. Siihen kuului omien tavoitteiden asettamista liian ylös ja pettymystä, kun ei niitä kyennytkään saavuttamaan. Vuoteen kuului oman kropan ajamista äärimmilleen, oman itsensä hyväksymisen vaikeutta, itsensä etsimistä, hetkellistä löytämistä ja uudelleen hukkaamista. Vuoteen kuului kiintymistä ihmisiin, jotka päättivät etteivät ole tulleet jäädäkseen ja irti päästämisen vaikeutta. Vuoteen kuului tyytymättömyyttä omaan itseen ja riittämättömyyden tunnetta. Vuoteen kuului surua. Vuoteen kuului vihaa. Vuoteen kuului liikaa itkettyjä kyyneliä. Vuoteen kuului paskaa.
Mutta vuoteen kuului myös iloa tulevasta. Vuoteen kuului oivallus siitä, ettei sillä ole väliä kuinka monta kertaa kaatuu, vaan sillä kuinka monta kertaa nousee ylös. Vuoteen kuului itsensä ylittämistä ja yllättymistä omista kyvyistä. Vuoteen kuului oman itsensä hyväksymistä vähitellen ja hetkellinen oivallus siitä, että jokainen kuitenkin ehkä riittää omana itsenään. Vuoteen kuului uusia ihmisiä, joista tuli tärkeitä, mutta myös ihmisiä jotka ovat kuuluneet elämään jo vuosia ja ovat edelleen täällä. Vuoteen kuului iloa. Vuoteen kuului onnellisuutta. Vuoteen kuului naurua kyyneleet silmissä.
Vuosi oli tapahtumarikas; täysi-ikäisyys, wanhojen tanssit,ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset, hetkittäistä yksin asumista ja itsenäisyyden opettelua, ensimmäinen ratsastusonnettomuus, ja sen mukanaan tuoma hetkittäinen luottamuksen rakoilu ja jopa pelko sekä lopulta oivallus siitä, että intohimo voittaa pelon. Sain ajokortin, olin töissä, vietin aikaa tallilla ja kavereiden kanssa, stressasin, nauroin, stressasin vähän lisää. Nauroin kavereiden kanssa tinder iskurepliikeille. Kävin treffeillä ja vannoin, ettei ikinä enää. Silti kävin uudestaan. Syksy toi mukanaan seuraavat kirjoitukset ja niiden tuoman pettymyksen, mutta myös positiivisen yllättymisen omista kyvyistä. Syksy toi myös muuton lapsuudenkodista, metsästä enemmän metsään niin sanoakseni. Vuoteen kuului ystävien kanssa vietettyjä kesäöitä, impulsiivisia päätöksiä ja naurua omalle tyhmyydelle. Vuoteen kuului onnellisuutta pienistä asioista.
Uudenvuoden lupauksia en tehnyt. Tältä vuodelta toivoisin enemmän naurua kuin itkua. Toivoisin rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka aiheuttavat hetkellistä kipua, mutta tuovat pitkällä tähtäimellä onnellisuutta. Toivoisin samaa onnellisuutta pienistä asioista ja toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Toivoisin ikimuistoista abivuoden loppua ja valmistumista. Toivoisin, että valmistuminen toisi mukanaan innon tulevaisuudesta, eikä ikävää menneeseen. Toivoisin, että oppisin hyväksymään itseni, edes vähän paremmin. Toivoisin lisää ystävien kanssa valvottuja kesäöitä ja jaettuja salaisuuksia. Toivoisin, että syksyllä asuisin omassa kämpässä ja opiskelisin haluamaani alaa. Toivoisin, etten joutuisi erilleen rakkaista ystävistä. Toivoisin, että saisin vihdoin aikaiseksi ottaa Sannin kanssa tatuoinnin merkiksi vuosia kestäneestä ystävyydestä. Toivoisin, että vuoden päästä luen tätä tekstiä hymyillen.
Vuodessa tapahtui paljon. Joihinkin hetkiin palaisin mielelläni, toisia en haluaisi edes muistaa. Nyt on aika hyvästellä mennyt vuosi ja toivottaa uusi tervetulleeksi. Niinpä keskaria näyttäen haluaisin todeta vuodelle 2015, että ei vittu tule ikävä ja toivottaa vuoden 2016 tervetulleeksi sanoin "You better be a fucking good one".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti